lauantai 18. toukokuuta 2013

Mekko, ohjeentynkää ja nappeja

Ah toukokuu.

Kevät ja aurinko-tarvitseeko ihminen paljon muuta saadakseen taas energisemmän ja tarmokkaamman fiiliksen. Päivissäkin tuntuu olevan enemmän tunteja ja minä olen kerennyt ompelukoneen äärelle jopa ihan itseäni varten.

Käykö joskus muillekin niin että hyväksi todettu vaate vetelee viimesiään ja uutta saman muotoista ei löydy sitten mistään...Minulle niin ainakin on käynyt monen vaatteen kanssa. Joskus lempivaatteen malli ei olekaan niin kovin haastava toteutettavaksi.
Aloin rohkesti siis vain tekemään uutta mekkoa vanhan tilalle.Vaatteesta saa yllättävän paljon irti vaikka ei haluaisikaan purkaa sitä osiin saadakseen siitä kaavoja.

 Paininjalan alle pääsi tälläkertaa kenties koko kaupan historian suosikkikankaani eli Kummut-kangas. Tein pelkistetyn, helposti päälle heitettävän mekon ottamalla mallia 70-luvun mekosta, joka oli tehty neljästä palasta. Laiskuuksissani itse tein mekon vain kahdesta kappaleesta.

Tämän tekeminen sujuisi aloittelijaltakin. Leikkasin siis mallin mukaan palat kankaasta. Etu-ja takakappaleen. Rinnankorkeudella oli vaakasuorat laskokset, eli päätin koitta toteuttaa nekin, joten jätin kainalokohtiin tilaa kankaan sisäänotolle. Sitten taittelin leveimmältä kohdalta parin sentin paksuiset, reilun 10cm mittaiset suippoja kolmioita muistuttavat laskokset ja kiinnitin nuppineuloilla, sitten ompelin kankaan oikealtapuolelta laskokset muotoonsa.

Sitten ompelin kaulukseen ja hihansuihin ohuet käänteet. Surruttelin olkasaumat yhteen oikeat puolet vastakkain. Sitten vain sivusaumat kiinni ja helmaan käänne.
Eikä muuten nokka kauaa tuhissut, noin tunnissa valmista!

                                                          


 Ihan kiva siitä tuli, käyttöön pääsee varmasti ja ehkä seuraavan teenkin jo neljästä palasta.

Sitten vielä loppukevennykseen:

Perhonen korvanlehdellä verkkokauppa aikoo lähiviikkoina laajentaa valikoimaansa ompelutarvikkeilla. Taitavat päästä myyntiin myös nämä ihanat napitkin.


1 kommentti: