torstai 21. elokuuta 2014

Tunika tarhalaiselle

 Syksy on alkanut jo ihan vauhdilla ja enää ei pelkillä mekoilla pärjätäkään. Ja kun kaapista kaivettiin verkkareita esille ulkoiluhousujen alle, todettiin että jotakin tunikoita tai paitojakin niiden seuraksi kaivattaisiin.

Uusimman Ottobren tunika-kaava toi heti mieleeni tämän Metsäneläimiä-kankaan, joten se lähti ensimmäisenä paininjalan alle.

  Vaate on tyttären mieleen. Malli oli yllättävän lyhyt, joten seuraavaa voisin pidentää tunikamaisemmaksi ja hihoihinkin olisi helppo lisätä muutama sentti.

 Enpä ollut vähään aikaan tehnyt kaavasta piirretyillä kaavoilla hihakanttauksia ja nuo palat olivatkin minuun makuuni aika niukat, joten kun seuraavan teen, niin leikkaan nekin vähän reilummiksi.



Ihan mukavasti sopii turkoosi  pilkkukangas tuohon kankaaseen, vaikka ei olekaan ihan prikulleen samaa sävyä kun paidan yksityiskohdat.



Saumurikin on saanut edelleen levätä, sillä meillä on täällä kovasti viimepäivät suunniteltu ja valmisteltu tyttären synttäreitä ja olen ihan innoissani kun tytöllä on jo aika tarkat mielipiteet. Keiju-ja metsäneläinsynttäri aiheista postausta on siis tiedossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti