Näytetään tekstit, joissa on tunniste Robert Kaufman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Robert Kaufman. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kerroshamonen ja muita juttuja

Tässä tulee nyt jo kuukauden takainen ompelus esittelyyn, koska se oli ihan unohtunut laittaa tänne näytille.

Bongasin siis tässä taannoin helpon ohjeen Mandariinimania-blogista, joka oli toteutettu saumurilla.

Päätinpäs sitten tarttua toimeen ja niinpä surruttelin tyttärelle valokuvauspäivää edeltävänä iltana tarhaan makeaakin makeamman kerroshameen, jännittäen tuleeko tuo kelpaamaan vai mennäänkö farkuilla:)

Kankaaksi valikoitui Muffinssicoctail, koska sen värit sattuivat sopimaan yhteen jo valitun yläosan kanssa. Tämä oli tosi hauska ommella ja onneksi tykkäsi tyttökin lopputuloksesta.

Verkkokauppani puuvillakankaat eivät ole leveydeltään kuin noin 115cm, joten mietin hametta tehdessä kuinka rypytys onnistuu, kun leveyttä olisi pitänyt olla joka rimpsussa suunnilleen 15cm enemmän. Hyvin kuitenkin nuokin rypyt riittivät hauskoihin helmoihin:) Suosittelen kokeilemaan.


Sain viimein hankittua uuden kameran, tai siis puhelimen ja nyt aion hieman harjoitella sen käyttöä, joten luultavasti epäolennaisia kuvia on odotettavissa jos jonkinmoisista arkisista jutuista:)

Täällä olen nyt äitiyslomalla listannut asioita, jotka olisi mahtavaa ehtiä toteuttamaan ennen vauvan syntymää ja lista on piiitkä. Haluaisin ommella sitä ja tätä ja siivota kaiken ja vielä nautiskella kirppiskierroksista ja teehetkistä siinä sivussa. Lisäksi työhuone on kokenut muutoksen lasten nukkumahuoneeksi ja kaikki on vielä aivan vaiheessa, joten puuhaa riittää aamusta yöhön.

Samaan aikaan olen yrittänyt tietoisesti hidastaa tahtia, sillä tuntuu että viime vuodet on tullut juostua pää kolmantena jalkana joka suuntaan, vaikka tarkoitus on ollut keskittyä meneillä olevaan hetkeen.
Opittavaa siis on.

Syksykin tuntuu aivan livahtavan käsistä kun kesä jatkui niin pitkään. Ainakaan täällä meilläpäin ei juurikaan lehtiä ole enää puissa vaikka nyt lämmintä onkin.


 Ehdinpäs kuitenkin pihistää pihlajanmarjoja puista. Tein tummosia koruja, jotka voi sitten joulun aikaan laittaa pihapuuhun kauralyhteen kaveriksi linnuille. Vieläköhän sitä ehtisi noita marjoja säilöäkin. Luin helpon ohjeen luontolehdestä. No katsotaan..



                                                          Hauskaa keskiviikkoa!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Fat quarter-paloja myyntiin!

Sain viimein kuvattua ja laitettua Robert Kaufmanin Fat quater-kankaat kauppaan myyntiin!

Palat ovat siis noin 44cm x 55cm kokoisia valmiita paloja. Palat ovat käteviä vaikka tilkkutyöhön tai voihan niistä tehdä mitä vaan pientä kuten lasten-tai nukenvaatteita, asusteita, vuorikankaita moniikin eri projekteihin, tai vaikka joulukoristeita...



Itsellä on aina välillä sellainen vaihe että "kaikki on kultaa mikä kiiltää" ja tälläkertaa tekisi mieli tarttua tuohon valko/kultaiseen tai musta/kultaiseen pallokankaaseen ja keksiä siitä tai niistä jotain nättiä:)

Samoin työnalla on viimeaikoina ollut kaksikin eri neulehommaa ja langoissa on yllättäen paljetteja ja kimallenauhaa matkassa. Vaikka en mikään neulenikkari ole, hyvä että perus oikeinnurin edes onnistuu, niin jotenkin se kuuluu tähän vuodenaikaan , eikös vaan.

Nauttikaamme syksystä:)

torstai 21. elokuuta 2014

Tunika tarhalaiselle

 Syksy on alkanut jo ihan vauhdilla ja enää ei pelkillä mekoilla pärjätäkään. Ja kun kaapista kaivettiin verkkareita esille ulkoiluhousujen alle, todettiin että jotakin tunikoita tai paitojakin niiden seuraksi kaivattaisiin.

Uusimman Ottobren tunika-kaava toi heti mieleeni tämän Metsäneläimiä-kankaan, joten se lähti ensimmäisenä paininjalan alle.

  Vaate on tyttären mieleen. Malli oli yllättävän lyhyt, joten seuraavaa voisin pidentää tunikamaisemmaksi ja hihoihinkin olisi helppo lisätä muutama sentti.

 Enpä ollut vähään aikaan tehnyt kaavasta piirretyillä kaavoilla hihakanttauksia ja nuo palat olivatkin minuun makuuni aika niukat, joten kun seuraavan teen, niin leikkaan nekin vähän reilummiksi.



Ihan mukavasti sopii turkoosi  pilkkukangas tuohon kankaaseen, vaikka ei olekaan ihan prikulleen samaa sävyä kun paidan yksityiskohdat.



Saumurikin on saanut edelleen levätä, sillä meillä on täällä kovasti viimepäivät suunniteltu ja valmisteltu tyttären synttäreitä ja olen ihan innoissani kun tytöllä on jo aika tarkat mielipiteet. Keiju-ja metsäneläinsynttäri aiheista postausta on siis tiedossa.

perjantai 8. elokuuta 2014

Saumurin verryttelyä

Olen viimepäivinä tehnyt tuttavuutta lainasaumuriin. Kauheasti lankoja, mutta helpon oloista surruttelemista-ajattelin.

No mutta kun tartuin toimeen ja tarkemmin aloin tikin jälkeä katselemaan, huomasin ettei kaikki ollut kohdillaan. Tikki nimittäin näkyi päällispuolelle saumasta. Ja joka käännöksessä kangas leikkaantui sauman sisäpuolelta rikki. Suttasin ja ruttasin ja jätin jo koneen pariksi päivää oman onnensa nojaan.

...Mutta eihän sen voinut antaa vaan ollakaan. Blaah ja puuh, koitin kaikenlaisia säätöjä muuttaa ja savu alkoi pikkuhiljaa nousta korvista. Kyselin neuvoja jo Facebookin Ompelu elämää-ryhmästäkin. Sieltä sain neuvoja ja myös rohkeutta laittaa kaikki langat tuohon monimutkaiseen vekottimeen uudestaan netistä löytyvän ohjekirjan avulla. Enpä ennen ollut tiennyt, että niiden laittamiseen tarvitaan jopa pinsettejä:/.

Lopussa kiitos seisoo ja nyt kone toimii kuin enkeli. Ilmeisesti langat  oli vain tosi väärin laitettu, sillä kaikki ongelmat hävisivät, kun langoitin vain sen:)


 Halusin äkkiä saada jotain konkreettista valmiiksi, kun olin kerran jo tuhlannut saumuriin turhaa aikaa tuntitolkulla. Niinpä tartuin Hello Tokio ystävät-kankaaseen ja surruttelin tyttärelle pehmoisia kavereita yllätykseksi.
Tuolle kissalle oli tehtävä vielä vartalokin ja hyvä niin, sillä se osoittautuikin ehdottomaksi suosikiksi.

Nyt on sitten kaavojen mietintä ja leikkuu menossa, josko edes parit vaatteet saisi tuolla saumurilla tehtyä ennen kuin se matkaa takaisin omaan kotiinsa.

Hauskaa viikonloppua:)

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Aurinkoisia päiviä ja poutapäivän mekko

Helteet ovat hellineet ja olen todella nauttinut kesästä. Liiasta kuumuudesta alkaa kärsimään vasta nyt kun katsoo sääennusteita ja toteaa hellesäiden yhä vain jatkuvan monta päivää.

Myös tämä Poutapäivä-kankainen mekko povaa poutaa;)  Aivan loisto väriyhdistelmä tuli kun kanttasin oranssinkeltaisella vinokantilla mekon pääntien ja hihansuut.




Ensikertaa tyttö puki mekon päällensä väärinpäin. Rusetti kuului eteen kuulemma. Olkapäät eivät ihan asettuneet justiinsa, mutta sopi hyvin niinkin:) 

Kaavaa mukailin jostakin Ottobren mekon kaavasta ja korvasin vetoketjun kohdan vinonauhalla.

 Usein muuten törmää mekkomalleihin, joissa esimerkiksi niskaan kuuluisi ommella vetoketju, mutta itse olen todennut sellaisen olevan melkeinpä käyttökelvoton lapselle, joka osaa jo riisua ja pukea itse, mutta jonka on mahdotonta yltää avaamaan tai sulkemaan vetoketjua.


 Pitää vielä mainostaa, että me käytiin yhtenä päivänä poimimassa välipalaksi herneitä Helsingistä Tuomarinkylän pelloilta. Suosittelen todella. 

Hiki virtasi, mutta itsepoimittuina  herneet maistuivat vielä normaalia paremmalta. Vieressä oli vielä pellollinen kukkia, joita sai kerätä kotiin viemisiksi niin paljon kun jaksoi. Nyt on kotona jokapaikka täynnä kukkien makeaa tuoksua.

Lähiaikoina täällä surrutteleekin sitten saumuri, jonka sain kokeilumielesssä lainaksi tyttären kummitädiltä. Koeajo on jo suoritettu, mutta lankoja en kyllä taida uskaltaa vaihtaa, sen verran monimutkaiselta ne vaikuttivat.

Ale jatkuu verkkokaupassa yhä ja kuun loppuun asti tarjoamme kaikkiin yli 40e tilauksiin ilmaiset postikulut!

Hyvää viikonloppua!

torstai 3. heinäkuuta 2014

Robert Kaufmanin uutuuskankaita!!

Ihanat Robert Kaufmanit ovat viimein saapuneet. Muutaman päivän sijasta ne tekivätkin matkaa reilut pari viikkoa, mutta viimein ne on saatu kauppaan.
Tarjolla on sekalainen seurakunta omenoita, uusia ja ennestään tuttuja eläinkuoseja, Tokion tuttavia ja kukkakuoseja. Asiakkaiden toiveista otin mukaan myös useita pilkkukankaita, joita on helppo yhdistellä muihin Robert Kaufmanin kankaisiin.



 




Tässä siis vain osa uutuuksista , joten kannattaa käydä kurkkaamassa:)
Lisäksi alennusmyynti on täydessä käynnissä, joten tervetuloa shoppailemaan! 
Kesäiset kelitkin viimein saapuvat ja niistä myös nautitaan, vai mitä.
Voitte tehdä normaalisti tilauksia, mutta pidämme toimitustauon 4.7.-13.7.
Eli paketteja ja kirjeitä toimitetaan jälleen 14.7. normaalisti!

HYVÄÄ HEINÄKUUTA!



tiistai 11. maaliskuuta 2014

Verhoprojekti leikkimökki-tyyliin

Meillä ei ole leikkimökkiä, eikä ruutuikkunoita (..ainakaan vielä). Mutta ylimääräinen irrallinen ruutuikkuna kyllä löytyy.

Tein ikkunan ajatuksena että sen voisi porata seinään kiinni tyttären kotileikkien riemuksi, mutta  toistaalta säiden lämmettyä se olisi aika kiva kesäkeittiöön tuonne pihallekin. Kyllä tämän äärellä kelpaa kuravelliä nauttia:)

Verhokappana käytin hempeää leivoskangasta ja reunaan ompelin vielä pitsin.
Vaaleanpunainen pilkkukangas löytyi omista varastoista, mutta sitä toivon mukaan saadaan kevään aikana lisää verkkokauppaan.


Toivotan kaikille hurmaavia alkukevään päiviä!

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Metsäneläinverhot ja viirinauhaa


Näin kevään korvilla alkaa aina suunnaton pesänrakennus. Talitiainen kuskaa pihapuussa olevaan lintupönttöön pehmikkeitä minkä kerkiää ja myös minut valtaa uudistamisen halu.

Kankailla ja verhoilla varsinkin saa päivitettyä huoneen ilmeen taas vastaanottamaan vihreämpää vuodenaikaa. Verhokankaana on tässä värikäs Metsäneläimiä-kangas.

Jokohan tässä pian pitäisi laittaa jotakin siemeniäkin multapurkkiin kasvamaan kun on niin kevättä rinnassa.


Hyvää alkanutta maaliskuuta:)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Kokeshi-kankainen mekko

Inspiraatio tähän valkokauluksiseen mekkoon tuli oikeastaan näistä napeista. En pystynyt pitämään näppejäni irti myöskään tästä Hello tokyo-sarjan Tilkkukankaasta.

Vielä kurkistettuani tyttären kaappiin, totesin mekko-ja hame rintamalla olevan tuhdisti täydennyksen varaa, joten idea oli valmis.

Muutaman Ottobre-lehden selattuani päädyin kuitenkin piirtelemään kaavan itse vanhasta lapsuusaikaisesta mekostani mallia luntaten.
Sopiva vinonauha löytyi myös kaupan valikoimasta.

Valkoisen "kauluksen" tein velourista, jonka vahvistin tukikankaalla. Velourin sain pysymään muodossaan pahvimuotin avulla. Harsin hieman muottia suuremman velour-palan U:n muotoon muotin ollessa kankaan nurjaa puolta vasten. Pingotin ompeleen tiukaksi,silitin ja näin velour-pala pysyi symmetrisenä..

Äitini ompelulaatikosta vohkin ommeltavia neppareita. Ja nyt toisella olkapäällä sulkijana on 3 käsinommeltavaa nepparia, kuten alkuperäisessäkin mekossa oli. Saa nähdä kuinka kestävät käytössä.
Tyttö tykkäsi erityisesti näistä napeista. Ja tämä äiti intoilee jo seuraavan ompeluksen parissa, johon saisi ujutettua myös nappeja:)
Ulkona täällä Espoossa ripsahti juuri vähän lunta, pakko lähteä haistelemaan pakkasilmaa.

Hyvää alkanutta viikkoa!

lauantai 18. toukokuuta 2013

Mekko, ohjeentynkää ja nappeja

Ah toukokuu.

Kevät ja aurinko-tarvitseeko ihminen paljon muuta saadakseen taas energisemmän ja tarmokkaamman fiiliksen. Päivissäkin tuntuu olevan enemmän tunteja ja minä olen kerennyt ompelukoneen äärelle jopa ihan itseäni varten.

Käykö joskus muillekin niin että hyväksi todettu vaate vetelee viimesiään ja uutta saman muotoista ei löydy sitten mistään...Minulle niin ainakin on käynyt monen vaatteen kanssa. Joskus lempivaatteen malli ei olekaan niin kovin haastava toteutettavaksi.
Aloin rohkesti siis vain tekemään uutta mekkoa vanhan tilalle.Vaatteesta saa yllättävän paljon irti vaikka ei haluaisikaan purkaa sitä osiin saadakseen siitä kaavoja.

 Paininjalan alle pääsi tälläkertaa kenties koko kaupan historian suosikkikankaani eli Kummut-kangas. Tein pelkistetyn, helposti päälle heitettävän mekon ottamalla mallia 70-luvun mekosta, joka oli tehty neljästä palasta. Laiskuuksissani itse tein mekon vain kahdesta kappaleesta.

Tämän tekeminen sujuisi aloittelijaltakin. Leikkasin siis mallin mukaan palat kankaasta. Etu-ja takakappaleen. Rinnankorkeudella oli vaakasuorat laskokset, eli päätin koitta toteuttaa nekin, joten jätin kainalokohtiin tilaa kankaan sisäänotolle. Sitten taittelin leveimmältä kohdalta parin sentin paksuiset, reilun 10cm mittaiset suippoja kolmioita muistuttavat laskokset ja kiinnitin nuppineuloilla, sitten ompelin kankaan oikealtapuolelta laskokset muotoonsa.

Sitten ompelin kaulukseen ja hihansuihin ohuet käänteet. Surruttelin olkasaumat yhteen oikeat puolet vastakkain. Sitten vain sivusaumat kiinni ja helmaan käänne.
Eikä muuten nokka kauaa tuhissut, noin tunnissa valmista!

                                                          


 Ihan kiva siitä tuli, käyttöön pääsee varmasti ja ehkä seuraavan teenkin jo neljästä palasta.

Sitten vielä loppukevennykseen:

Perhonen korvanlehdellä verkkokauppa aikoo lähiviikkoina laajentaa valikoimaansa ompelutarvikkeilla. Taitavat päästä myyntiin myös nämä ihanat napitkin.


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Keittiöleikkejä

Olen niin kyllästynyt jo tähän talveen, vaikkakin ihanaa aurinkoista Palmusunnuntaita on vietetty tänään ja heiluteltu pajunoksia. Kaihoisasti tutkin omia vanhoja virpomiskuviani, jolloin palmusunnuntaina on ollut enää vain vähän lunta. Ulkoleikit jäisessä maassa eivät enää nappaa.

Olemmekin vaihteeksi vähän piristäneet tyttären keittiöleikkejä pikkuaskarteluilla.

Virkattuja lettuja ja päälle punaista lampaanvillahilloketta:)
Maalarinteipistä pastaa. Ja City centreä pikaiseen pannulappuun.
                                                                              
 
Pannuhanska piti tietty saada pääsiäiseksi keltaisesta Kahvikuppikankaasta

Nämä tein 3v. tyttöni pyynnöstä. Hän sai valita kankaat ja muut tarvikkeet. Rohkeasti käytti paininjalkaa, mutta polkimen polkeminen oli kyllä jo liian jännää. Mielenkiinnolla tarkkaili ompelua sylistäni koko homman ajan.

Kevättä ilmassa siis:) 

Aurinkoista viikkoa toivotellen,
 Perhonen korvanlehdellä:)

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Taloja ja tarjouksia

Rakennan minä majani...

On tosiaan tullut tehtyä jo talomekko,vessapaperirullataloja ja pannumyssytalo, joten teema lienee selvä:)
Päätinkin toteuttaa vielä samalla teemalla  pari makeakuorrutteista tönöä sohvan nurkkaan.
Tein molemmat puolet vähän erilaisiksi.


Toinen näistä on kuulemma koti ja toinen romuvarasto:)
Ja tässä sitten takapihan puolelta.
Napitkin pääsivät aitiopaikalle.
 Ei muuta kun nautinnollista keskiviikkoa ja käykääpäs katsomassa kaupan puolellakin oisko siellä teidän lempi-Cosmonne  tarjoushinnoin

maanantai 27. elokuuta 2012

Aasit saappaissaan

 Kesä on ollut onnistunut, jos tuntuu alkusyksyn päivinä, että syksy on tervetullut. 


Me kaadettiin taannoin pihasta yksi isohko kuusi ja tilalle istutettiin pieni omenpuu. Kuusen takaa tuli vaja ja vajan ikkunakin paremmin esille. Ja tätähän minä olin odottanut, vihdoin paikka, joka suorastaan huuteli  kangaskaupan Aasikangasta.  

Intouduttiin vielä maalaamaan ikkunan ylälaudan päälle kiviä, joista tulee sieniä, kenkiä ja omenoita -ne odottelevat vielä vähän viimeistelyä. 


 Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille. Arvonta on nyt  päättynyt. Se suoritetaan lähipäivinä.

Hauskaa alkanutta viikkoa!


lauantai 25. elokuuta 2012

Iso mekko pienelle -Ei ihan niin kuin Strömsössä



Heippa.

Meillä on parit synttärijuhlat tässä alkusyksystä tiedossa ja pitkä mekko pitkillä hihoilla tästä kermaleivoskankaasta oli lapsella toiveessa.
Meillä ei kaapista ole pariin vuoteen mitään cup cake-aiheista löytynytkään, joten kävin tähän kankaaseen innolla kiinni.
Pläräilin Ottobre-lehdet läpi ja sitten siirryin kirjoihin. Jostain vanhasta "Ompele lapselle"-kirjasta nappasin sitten kaavan.
Jo kaavoja piirtäessä mietin, että jo on hihoilla leveyttä ja mallilla muutenkin. Ja rypyttämistäkin helmassa riitti.

...Mutta kun aloin ompelemaan oli aivot jossain  muissa hommissa ja vasta puolitiessä työtä huomasin ryhtyä kaavan muokkaukseen ja kaventamiseen tosissaan.

Lopputulos on ihan kaunis varmaan, jos mekon käyttäjä on joku 120senttinen, mutta meidän satasenttiselle se on teltta.
Taakse tuli napit ja alaosan ompelin kiinni.


Turha kai tästä on lannistua,muistutanpas vain,että kaavat on aikas tärkeä juttu näissä ompelupuuhissa. Eli eikun uutta mekkoa tekemään.

Syksyä odotellaan jo innolla kangaskaupan puolella ja siitä kerrotaankin täällä ensiviikolla enemmän.

Ja nyt vielä muistutus kaikille, jotka eivät ole vielä huomanneet osallistua ARVONTAAN , vielä huominen aikaa osallistua! Ja te, jotka olette jo mukana- jee, tosi hauskaa kun teitä on jo noin monta:)

                                           

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Juhannusmekkoja

Tein tyttärelle ja itselleni samistelumekot Juhannukseksi. Kankaaksi valikoitui tälläkertaa kesäinen köynnöskangas molempien mekkoihin.

Käytin yläosan rypytyksessä alalankana taas hyväksi ystäväkseni toteamaani kuminauhaa.

Tyttären mekkoon tein taskut ja helmaan hörhelön hanhikankaasta.

Pitkät mekot on kyllä hurmaavia pienillä. Kunhan vaan koittaisi taas kelit, että näissä päästäisiin liihottelemaan.

Omaan mekkooni tein laskoskoristeet olkaimiin. Vaikka en pyrkinytkään ihan symmetriseen lopputulokseen niiden kanssa, sai nupineuloja olla käytössä ainakin 30.

Kaavat oli omasta päästä.
Unohdin jälleen kuvata ompeluksien etenemiset, joten ohjeiden teko saa odottaa.


Hauskaa lauantaita.